Viisi vinkkiä joulusivujen rakentamiseen

20.9.2024, Reeta Kujanpää

Tapettimainen kuvituskuva, jossa tummalla pohjalla joulukuusia, kirjekuoria ja mistelinoksia.

Taas on tullut aika pohtia joulun ajan verkkoviestintää. Kokosimme yhteen vinkit ja seurakuntien hyvät ideat joulusivujen rakentamiseen Lukkarissa.

Joulu näkyy seurakuntien verkkosivuilla eri tavoin, ja hyviä toteutuksia on monen näköisiä ja kokoisia. Pääosassa joulusivuilla ovat tyypillisesti joulun ajan tilaisuudet, mutta niiden rinnalle kannattaa tuoda myös sisältöjä, joiden kautta joulutunnelmointiin voi osallistua verkossa.

Vinkki 1: Ole ajoissa

Joulun ja adventin aika on monille hyvin merkityksellinen, ja sen viettoa aletaan suunnitella ajoissa. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että seurakuntien joulun ajan ohjelmasta kerrottaisiin verkossa riittävän aikaisin.

Esimerkiksi toissajouluna Kauneimmat Joululaulut oli kuudenneksi yleisin hakutermi Lukkari-sivustojen sisäisessä haussa jo lokakuun viimeisellä viikolla. Marras-joulukuussa Kauneimmat Joululaulut keikkui sisäisten hakutermien selvänä ykkösenä viikosta toiseen.

Joulusivujen julkaisemista ei tarvitse lykätä siihen asti, että kaikki mahdolliset tapahtuma-ajat ja -sisällöt ovat selvillä. Jos vaikkapa yhteislaulutilaisuuksien aikataulut eivät vielä ole riittävän valmiit verkkoon, niitä kuumeisesti etsivä seurakuntalainen voi kuitenkin ilahtua tiedosta, milloin ne on tarkoitus julkaista.

Vinkki 2: Minne joulusivut kannattaa rakentaa?

Luonteva ja yleinen paikka joulusivuille on sivuston Tule mukaan -osiossa. Joulusivuja ei sen sijaan kannata luoda etusivun tai Tapahtumat-sivun alle, koska silloin ne eivät näy kävijälle valikossa lainkaan. 

Pienissä seurakunnissa jouluohjelman voi koota myös vaikkapa uutiseksi. Jos joulusisältöjä on oikein paljon, yksi vaihtoehto on koota ne erillisosioon Joensuun seurakuntien tapaan:

Kuvakaappaus Joensuun seurakuntien jouluisesta erillisosiosta.

Vinkki 3: Linkitys kuntoon

Riippumatta siitä, minne joulusivut sivustolla rakentaa, on tärkeää varmistaa linkityksillä, että sivut ovat helposti löydettävissä. Etusivulla linkin voi laittaa karuselliin tai yhteen neljästä linkkilistauksesta. Myös etusivun pääkuvasta voi tehdä linkin (päätoimittajan oikeuksilla).

Jos rakennat joulusta monisivuisen kokonaisuuden, joulun pääsivulle kannattaa tehdä alasivuista (kuvallinen) linkkilistaus. Tämä auttaa varsinkin mobiilikäyttäjiä navigoimaan sivustolla.

Esimerkki alasivujen kuvallisesta linkkilistauksesta Turun ja Kaarinan seurakuntien sivustolla. Kuvitukset Hanna-Riikka Heikkilä.

Kuvakaappaus Turun ja Kaarinan seurakuntien sivustolta. Kuusi linkkiä värikkäillä kuvituksilla.

Vinkki 4: Hyödynnä automaattisia tapahtumanostoja

Tapahtumakalenteriin tallennettuja tapahtumia voidaan nostaa joulusivuille automaattisiksi listauksiksi avainsanan, kategorian tai tapahtuma-ajan perusteella. Tämä säästää käsityötä ja vähentää virheiden mahdollisuuksia, etenkin jos tapahtumia on paljon.

Nostoa varten sivulla täytyy olla Tapahtumalistaus avainsanoilla/kategorioilla -portletti. Sellainen sisältyy muun muassa sivumalleihin 1.12, 1.13 ja 1.14.

Ohjeet tapahtumanostoportletin käyttöön

Oulun seurakuntien Kauneimmat Joululaulut -tapahtumalistaus:

Kuvakaappaus Oulun seurakuntien tapahtumalistauksesta.

Vinkki 5: Mitä tapahtumalistausten lisäksi?

Joulu on kirkossa käymisen sesonkiaikaa, mutta tapahtumalistausten rinnalla joulusivuja voi rikastaa monenlaisilla sisällöillä. Miten joulutunnelmasta pääsisi osalliseksi, vaikka ei osallistuisi yhteenkään tilaisuuteen? Tässä muutamia esimerkkejä: 

Kuvat ja videot

Joulusivuja voi elävöittää näyttävällä ”kansikuvalla” sivun ylälaidassa tai kuvallisella linkkilistauksella. Kuvasiko kirkkoherra joulutervehdyksen YouTubeen? Voit upottaa videon media highlight -portlettiin tai upotustyökalun avulla sisältöportlettiin. Pilvipainikkeella voit nostaa sisältöportlettiin myös kirkon yhteisiä jouluvideoita.

Kansikuvaesimerkki Vantaalta. Kuvitukset Hanna-Riikka Heikkilä.

Kuvakaappaus Vantaan seurakuntien joulusivulta.

Joulu verkossa

Striimataanko joulun ajan tilaisuuksia? Onko seurakunnassa tehty jouluaiheisia videoita, podcast-jakso tai vaikka somejoulukalenteri? Omaksi osiokseen joulusivuille voi koota tapoja, joilla joulutunnelmaan voi virittäytyä kotisohvalta käsin.

Blogimuotoinen joulukalenteri

Joensuun seurakunnat toteutti toissajouluna Lukkarin blogityökalulla joulukalenterin, jonka jokainen luukku oli uusi blogiartikkeli. Ajastustoiminnon ansiosta kaikki artikkelit pystyy tekemään valmiiksi etukäteen. Millaista sisältöä voisi olla sinun seurakuntasi blogijoulukalenterissa?

Kuvakaappaus Joensuun seurakuntien blogijoulukalenterista, näkyvissä neljä artikkelia.

Yhteiset sisällöt ja linkit

Kirkon yhteisistä sisällöistä löydät videoupotukset muun muassa tapaninpäivästä, loppiaisesta ja neljästä adventista. Voit ottaa ne käyttöön sisältöportletin pilvipainikkeella.

Yhteisten linkkien avulle voit ohjata verkkosivukävijät esimerkiksi Jouluradion tai Lastenkirkon joulukalenterin pariin. 

Ohjeet: