Kehitystyö käytännössä: Kokemuksia analytiikkatyöpajasta

2022-01-17 16:24:00.0, Tiina Mylläri

Loppuvuodesta Lukkari-tiimi toteutti järjestelmätoimittaja Ambientian johdolla virtuaalisen työpajan, jossa kartoitettiin tarpeita uudelle verkkosivuanalytiikan raportointinäkymälle. Mukana oli edustajia viidestä eri seurakunnasta tai yhtymästä. Yksi osallistujista oli Kangasalan seurakunnan tiedottaja Tiina Mylläri, jonka kokemuksesta voit lukea alta.

Lukkarin käyttöönotosta data-analyysiin

Tarinani Lukkarin kanssa alkoi vuoden 2016 tammikuussa aloittaessani Kangasalan seurakunnassa tiedottajana. Heti ensimmäisinä työpäivinäni ymmärsin, että kuluvan kevään aikana, kesään mennessä, seurakunnan verkkosivut tulisi siirtää uuteen alustaan ja työ kaikin puolin oli vasta alussa. Ei muuta kuin yhteys Lukkari-tiimiin ja hihat ylös. Lukkari laitettiin pystyyn vain muutamassa kuukaudessa.

Tuosta hetkestä lähtien olen toiminut Lukkarin pääkäyttäjänä ja yhteydenpito ylläpitoon on ollut tiivistä. Lukkarin lisäksi työtehtävissäni komeilee viestinnän koko kirjo työyhteisöviestinnästä ulkoisen viestinnän kehittämiseen. Vuosien aikana verkkosivujen ylläpitoa on hajautettu useammalle henkilölle ja mukaan on astunut entistä vahvemmin saavutettavuus ja erilaiset data-analyysit. Kuten ei Lukkarista ei myöskään Google Analyticsistä, SEOsta tai esimerkiksi algoritmeista ollut itselläni aiemmin juuri kokemusta. Niin vain sitä on kaikesta jotain oppinut!

Hakukoneoptimointia ja saavutettavuutta

Tällä Kangasalla olemme lähivuosina tarkastelleet Lukkari-sivuja enemmän hakukoneoptimoinnin kannalta ja varmistaneet sivujen selkeämpää rakennetta ja sisältöjä. Työtä toki riittää ja tämän vuoden aikana tavoitteenamme onkin lisätä verkkosivujen saavutettavuutta entisestään. Haluamme kehittää sivuja vastaamaan paremmin seurakuntalaisten ja kaupunkilaisten tarpeita.

Kuin tarjottimella viime vuoden lopulla, samaan aikaan toimintasuunnitelman kirjoittamisen kanssa, minulle tarjottiin mahdollisuutta tulla mukaan työryhmään, jonka tavoitteena on kehittää Lukkarin analytiikkaa yhdessä muiden viestijöiden kanssa. Koska työskentelen hyvin ratkaisukeskeisesti ja kehittävällä työotteella, oli mukava saada huomata, että tämä on näkynyt jopa Lukkarin ylläpitoon saakka. En epäröinyt pyyntöä, vaan olin heti mukana.

Työpajatyöskentelyn kautta hahmotimme yhdessä niitä asioita, joita voisimme Lukkari-sivuilta mitata ja analysoida. Omassa työssäni tällainen tarve on noussut tärkeäksi vähän vaivihkaa, sillä analysoitavaa dataa on niin paljon, kuin vain ikinä jaksaa tutkia ja kerätä. Työssä, jossa viestinnän koko kirjo on läsnä, ei ole aikaa datan syvälliseen analysointiin ja tietojen etsimiseen, vaan olisi tärkeää saada nopeasti käsitys siitä, miten juuri oma seurakunnan sivusto on tavoittanut ja millaisia muutoksia siellä on tapahtunut. Juuri tähän dataähkyyn toivon, että voisin olla avuksi työryhmän kautta. Odotukset ovat melko korkealla ja oma lehmä ojassa – kuten sanotaan!

Mirosta uusi virkistävä tuttava

Työpajatyöskentelyssä käytimme Miro-työalustaa, josta minulla oli aikaisemmin vain kevyitä kokemuksia. Koska innostun uusista asioista hyvin helposti, ei Miron käyttöön tarvinnut juuri houkutella. Muiden viestijöiden kanssa oli helppo työskennellä ja tutustuminen Miroon oli kiva lisä. Alustana Miron otti haltuun nopeasti ja workshopin järjestäjällä oli mukavasti koko työskentelyrunko rakennettuna Miron avulla. 

Työpajan vetäjä oli erittäin innostava ja hän kuunteli meitä herkällä korvalla. Työskentelytilanne oli rento ja mukava. Pidin myös siitä, että ei tarvinnut osata tai tietää mitään, vaan sai antaa ajatuksia ja kokemuksia muiden työstettäväksi. Osallistuisin koska vain uudestaan ja kannustan mukaan muitakin.

Hieno kokemus!